sunnuntai 25. elokuuta 2013

Happy girl !!!

                                           Heippa Hanipööt!

Viikonloppu alkaa taas olemaan ohi ja maanantaina jatkuu uurastus koulussa.
Onneksi mun viikonloppu on ollut iha huippu!!!

 Perjantaina käytiin juhlimassa Jeninan synttäreitä Amarilossa. Ruoka oli maittavaa ja juttua riitti. Onnea Jeninanlle vielä hirmuisesti! Ensi vuonna aletaankin kaikki olemaan tähän aikaan jo täysi ikäisiä ;)

Vanha kuva minusta ja Jeninasta
Lauantaina olikin sitten mun ja Timon juhlapäivä. Ollaan nyt oltu kuusi kokonaista kuukautta yhdessä :)
Juhlapäivämme koostui Eskon kanssa oleskelusta,  vierailusta sairaalassa katsomassa mummuani, sekä Porissa ajelua. Käväistiin myös Timon vanhemmilla syömässä illalla ja nautittiin vain toisistamme. Timo kuitenkin yllätti ja oli ostanut aivan ihania LAHJOJA!!! Olin aivan myyty ja liikuttunut <3 Omistan maailman ihanimman poikaystävän <3

Eskokin pääse poseeraamaan

Give me five!


Sain siis Timolta Muotoiluraudan ja ihanat siniset kengät <3 Plussana Somersby cideri, korvatulpat, suklaalevy ja reissu Ikeaan :) <33
Uusi muotoilurautani


Olen myös hurahtanut Oriflameen! Mun kautta saa siis alkaa tekemään tilauksia tai jos itse haluat alkaa oriflame-myyjäksi niin hihkaa mulle saadaan sullekkin tunnukset ja hyvät alennukset oriflamelta. Alan nyt myös testailemaan ja päivittämään oman meikkipussini sisältöä oriflameen ja teen arvosteluja myös tänne blogin puolelle :) 

Kuvassa saamani tilauslahjat viime jakson myynnin perjaatteella. BB voide on jo käytössä siitä lisää myöhemmin muut on viel kokeilematta :) 



Linkki Oriflamen uusimpaan esitteeseen joka on voimassa 9.9 saakka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti